Lammin Ystävänpäivälle valittiin logoksi Pekka Vuolan suunnitelma

Lammin ystävänpäivän logokilpailun voitti Pekka Vuolan suunnittelema logo. Hänen logossaan oli raadin mielestä kaikki kohdallaan. Logon väritys ja m-kirjaimista muodostuvat sydämet tuovat mieleen ystävyyden, jota suomalaisessa ystävänpäivänvietossa onkin aina tuotu esiin enemmän kuin romanttista rakkautta. Vuolan suunnitelma oli ainoa, johon ei kaivattu mitään lisää eikä siitä haluttu mitään pois. Raati piti hyvänä sitä, että logossa... Continue Reading →

Peltolehtoa ehostetaan ja näyttelytkin rakentuvat

Kulttuuriyhdistys Lykky sai Hämeenlinnan kaupungilta jälleen luvan käyttää Peltolehtoa kesänäyttelypaikkana. Tänä vuonna isännöitsijän kanssa sovittiin myös pienistä ehostustoimista, joita sisätiloissa tehdään.  Talkoojoukko on kasvanut mukavasti ja seinät saataneen maalattua juhannukseksi. Tärkeä toimenpide oli myös uuden oviaukon avaaminen isosta salista takaosaan. Näin saatiin väljyyttä kulkemiseen.  “Näyttelyn kulkusuunta on sellainen, että pääovesta tullaan sisään ja yläkerran porraskäytävästä... Continue Reading →

Lammin sahtimestari 2020 on Mauri Mökkälä

Kuva ylhäällä: Pekka Kääriäinen ehti vaihtaa muutaman sanan Pentti Laaksosen kanssa. Perinteinen Pellavamarkkinapäivä valkeni Lammilla oudon hiljaisena mutta aurinkoisena. Pellavamarkkinat jouduttiin koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilan vuoksi jättämään väliin, mutta sahtimestari valittiin silti. Lammin sahtimestariksi valittiin tänä vuonna Mauri Mökkälä Liesosta. Sahtinäytteitä saatiin kilpailuun peräti seitsemän kappaletta. Tuomaristossa istuivat Jere Rauhala, Erkki J. Vilén, Päivi Kankaanmäki ja... Continue Reading →

Ympäristötalkoot omatoimisesti tänä keväänä

LC Lammin perinteiset Ydin-Hämeen ympäristötalkoot on tältä keväältä yhteistapahtumana peruttu. Peruutuksen syynä on koronavirusepidemia, jonka torjumiseksi asetetut liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa. Leijonat toivovat, että jokainen talkoisiin aiemmin osallistunut jatkaisi perinnettä omatoimisesti oman perheen kesken, omin hanskoin ja omiin roskapusseihin. Viime vuonna Ydin-Hämeen ympäristötalkoot pidettiin toukokuun 7. päivänä. Kyläyhdistysten ympäristötalkoita pidettiin aikavälillä 4.-11.5.2019. LC... Continue Reading →

Akuutti arkiapu auttaa, jos tukiverkkoja ei ole

Aiheuttaako koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset hankaluuksia arkeen? Hämeenlinnan kaupunki on avannut Akuutti arkiapu -palvelun, josta voit pyytää apua itsellesi tai läheisellesi. Palvelu on auki ma-pe klo 9-18 ja la-su klo 10-14. Katso pyhien aiheuttamat poikkeukset jutun lopusta. Arjen apu on käytettävissä niissä arjen avun, neuvonnan ja ohjauksen tilanteissa, jotka aiheutuvat pandemiasta. Palvelu on tarkoitettu niille kuntalaisille,... Continue Reading →

Keski-Häme-lehdelle uusi päätoimittaja uuden omistajan myötä

Vuodesta 1956 ilmestynyt paikallislehti Keski-Häme on saanut uuden omistajan. Kauppakirjat allekirjoitettiin torstaina 26.3.2020 ja liiketoiminta siirtyy mediatalo Keskisuomalaiselle 1.4.2020, lehti kirjoittaa. Keski-Hämeen päätoimittajana aloittaa Keski-Hämeen lukijoille tuttu toimittaja 2000-luvun puolivälistä, Ville Hakala. Hän työskenteli eri mittaisissa sijaisuuksissa ja kesätoimittajana Keski-Hämeessä vuosina 2003–2006. Tampereen yliopistossa yleistä historiaa opiskellut Hakala on työskennellyt Hämeenkyrön Sanomissa, Alasatakunta -lehdessä ja... Continue Reading →

Liikumisrajoitukset eduskunnan käsittelyyn – mökkiläisiä kehotetaan palaamaan kotiin

Karanteenin viettäminen Uudenmaan ulkopuolisella kesämökillä ei ole hyvä ajatus, ja kesämökeilleen matkanneiden uusimaalaisten on syytä lähteä takaisin kotiin mahdollisimman pian. Hallitus päätti 25. maaliskuuta 2020 rajoittaa Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä perjantaista 27.3 alkaen. Rajoitukset ovat voimassa 19.4.2020 saakka. Uusien liikkumisrajoitusten tarkoituksena on estää koronavirustartuntoja sekä hidastaa epidemian leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Hallitus... Continue Reading →

Peruutusten kevät – pitäjänkokouskin siirretään

Kalenterit ympäri maailmaa ovat tyhjentyneet koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Suomen hallituksen asettamat rajoitukset ovat tyhjentäneet ja sulkeneet niin suuret kulttuurilaitokset kuin pienemmätkin kylätapaamiset. Maaliskuun 25. päivästä alkaen ravintolat joutuvat sulkemaan ovensa tai siirtymään ruuan noutomyyntiin. Hallitus pohtii liikkumisrajoitusten antamista. Rajoituksia joudutaan tiukentamaan, sillä suomalaiset eivät ole noudattaneet niitä toivotulla tavalla. Saksassa pelästyttiin koronabileitä, ja tapaamisten... Continue Reading →

Koronavirusta vastaan pitsalla, voilla ja ruisleivällä

Lammilaiset ovat käyneet taisteluun koronavirusta vastaan tyhjentämällä paikallisten kauppojen hyllyjä. Vessapaperia on toistaiseksi riittänyt kaikille asiakkaille, mutta S-marketin tyhjästä ruisleipähyllystä on julkaistu kuvia sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin hallitus julkisti poikkeustoimet koronavirusta vastaan maanantaina 16.3. Ruisleipää oli saatu S-marketille entiseen tahtiin, ostajia on vain käynyt tavallista enemmän. S-marketilta kerrottiin, että esimerkiksi ruisleipää on saatu leipomoilta... Continue Reading →

Koronaviruksen torjunta sulkee koulut, liikuntapaikat ja kulttuurilaitokset

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020. Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi... Continue Reading →

WordPress.com.

Up ↑