Joulukuusi ilahduttamaan lammilaisia paljon parjattuun liikenneympyrään

Lykky ry:n joulukuusi Lammin liikenneympyrässä on osoitus siitä, mitä talkoovoimin on mahdollista lyhyessäkin ajassa saada aikaan, jos toimeen tartutaan. Ilman Ely-keskuksen, Hämeenlinnan kaupungin ja paikallisten yrittäjien apua kuusi olisi jäänyt pystyttämättä.

Viikkoa ennen ensimmäistä adventtia yleisönosastokirjoitus maakuntalehdessämme pysähdytti Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksen toimijat. Kantakaupunkiin oli syttynyt hienot jouluvalot, mutta Lammilla oli tasaisen pimeää.

Saatiinhan ne lammilaisten yrittäjien ja Sydänlammin kyläyhdistyksen aikoinaan hankkimat pellavansylkkyvalotkin jossain vaiheessa lyhtypylväisiin. Mutta yhdistys jo oli päättänyt toimia, ja toimenpidelupa-anomus lähetettiin Ely-keskukselle. Ennätyksellisen nopeassa ajassa, kolmen päivän kuluttua yhdistyksen sähköpostiin kilahti lupa kuljettaa ja pystyttää kuusi liikenneympyrään. Lupa on myös viedä se aikanaan pois sieltä.

Kuusi olisi ollut mahdollista saada paikoilleen jo ensimmämiseksi adventiksi, mutta kurkistus kuusenjalkaa varten tehtyyn kaivoon osoitti muuta. Sähköpistoke oli suojaamatta kaivossa ja sen näköinen, että joku oli ajanut sen ylitse. Toinen takaisku koettiin, kun huomattiin, että Lammin kunnan aikana käytössä ollut kuusenjalka oli kadonnut.

Pienen tuumaustauon jälkeen lähti Lykyltä jälleen sähköpostia, tällä kertaa Hämeenlinnan kaupungille palautejärjestelmän kautta, sunnuntaipäivänä. Aamulla saatiin vastaus, että katuvalojen asentajaryhmä käy korjaamassa ja tarkistamassa sähköpistokkeen. Maanantaina aamupäivän aikana homma oli tehty.

Kun sähköt olivat kunnossa, ei perääntyäkään enää voinut. Seuraava asia oli siis miettiä mistä kuuselle jalka. Paikallisin voimin ryhdyttiin työhön. Lapa Mixer Oy:n yrittäjä Risto Juvonen lahjoitti sopivan pätkän teräsputkea, ja eläkeläisvoimin sen ympärille alkoi rakentua tukirakenteita. Useilla sovituksilla varmistettiin, että jalka on tarpeeksi tukeva ja pitää kuusen pystyssä.

Kuusen valot päätettiin hankkia paikallisesta kodinkoneliikkeestä Radio-TV Westerlundilta. Yrittäjä Heikki Westerlund päätti kuitenkin tulla mukaan talkoisiin ja lahjoitti valosarjat kaikkien lammilaisten iloksi ja joulumielen tuojaksi.

Kuusi saatiin lahjaksi Evon metsäopistolta. Sen kävivät kaatamassa ja toivat kirkonkylälle Hamin opettajakaksikkko Terhi Mäkinen ja Juha Mäkelä. Liikenteenvalvojana ja talkoissa mukana oli Lauri Mukkila. Kuusi saatiin nostettua ilman konevoimaa pystyyn.

Lykky ry:n kuusityöryhmä toivoo, että kuusesta ja sen valoista on iloa lammilaisille ja muillekin kulkijoille toistakymmentä vuotta pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Ehkäpä joku toinen yhdistys tai kenties Hämeenlinnan kaupunki ottaa asiakseen kuusen pystyttämisen tulevina vuosina. Kuusenjalka tukirakenteineen on tästä eteenpäin varmassa tallessa ja käytettävissä.

Lämmin kiitos kaikille talkoolaisille, Lapa Mixer Oy:lle ja Radio-T -Westerlundille. Erityisen lämmin kiitos Ely-keskukselle ja Hämeenlinnan kaupungille, jotka olivat heti juonessa mukana, kun idea oli keksitty ja anomukset saatu liikkeelle.

Lykyn talkooporukassa oli kaksi metsäammattilaista, yksi alan opiskelija, liikenteenohjaaja ja yksi eläkeläispoliisi. Kuva: Matti Siivonen

Ensimmäinen kuva ylhäällä: Illalla Radio-TV Westerlundin lahjoittamat valoketjut pääsivät oikeuksiinsa. Kuva: Susanna Mattila

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Website Built with WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: