Peruutusten kevät – pitäjänkokouskin siirretään

Kalenterit ympäri maailmaa ovat tyhjentyneet koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Suomen hallituksen asettamat rajoitukset ovat tyhjentäneet ja sulkeneet niin suuret kulttuurilaitokset kuin pienemmätkin kylätapaamiset. Maaliskuun 25. päivästä alkaen ravintolat joutuvat sulkemaan ovensa tai siirtymään ruuan noutomyyntiin. Hallitus pohtii liikkumisrajoitusten antamista. Rajoituksia joudutaan tiukentamaan, sillä suomalaiset eivät ole noudattaneet niitä toivotulla tavalla.

Saksassa pelästyttiin koronabileitä, ja tapaamisten henkilömäärä on rajoitettu kahteen. Suomessa voi vielä kokoontua alle 10 hengen kokouksiin, mutta on suositeltavaa tavata ulkona ja pitää tarpeellinen turvaväli. Riskiryhmään kuuluvat ja sairastuneet eivät saa poistua kotoa muutoin kuin ulkoilemaan. S-marketissa aamun ensimmäiset aukiolotunnit on pyydetty jättämään riskiryhmiin kuuluvien asiointiajaksi ja K-market Mallas ottaa vastaan tilauksia sähköpostitse. Tilaukset kerätään kaupassa valmiiksi kasseihin ja ne voi nouttaa kassalta ja maksaa hakiessaan.

Myös Lammin 3. pitäjäkokous siirretään koronaepidemian takia myöhempään ajankohtaan.

“Nyt on hyvä miettiä, miten tämän koettelemuksen jälkeen eletään. Minkälaisen Lammin haluamme nähdä viiden, kymmenen ja kolmenkymmenen vuoden päästä”, sanoo pitäjänkokouksen koollekutsuja Timo Myyryläinen.

“Noudattakaa annettuja ohjeita, pitäkää fyysistä etäisyyttä mutta henkistä läheisyyttä läheisiinne. Kyllä me tästä selviämme, olemmehan selvinneet aina ennenkin!”

Valtioneuvosto on avannut neuvontapuhelinnumeron koronaviruskysymyksille sekä chattipalvelun. Lue lisää >>

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen nettisivuilla on kattava tietopaketti koronaviruksesta. Lue tästä >>

Katso tästä video koronaviruksesta >>

Ensimmäisen pitäjänkokouksen osallistujia Turvantalolla.
Ensimmäiseen pitäjänkokoukseen osallistui noin 50 lammilaista, toisenkin osallistujamäärä läheni 40. Kolmas pitäjänkokous joudutaan siirtämään koronaviruksen aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi myöhäisempään ajankohtaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: