Heli Rantanen tänään 50 vuotta

Kanta-Hämeen ainoa kultamitalisti, olympiakultaa ensimmäisenä naisena Suomesssa ja Pohjoismaissa voittanut Lammin likka, Heli Rantanen viettää 50-vuotissyntymäpäiväänsä tänään 26.2.2020.

Kulta-Heli ja kultamitali. Kuva: Lammi-galleria.fi

Lammin Kotiseutulehti onnittelee päivänsankaria julkaisemalla pitkäaikaisen avustajansa Heikki K. Lähteen voittoisan runon Uljas Kiurun järjestämässä runokilpailussa.

“Minulle luovutettiin Turvantalolla pokaali tuosta voittorunosta. Aimo Haka tuli muistaakseni toiseksi.”

Heikki K. Lähde oli myös muutaman muun lammilaisen mukana vastaanottamassa kultamitalistia lentokentällä.

“Olin kultamitalistia vastassa lentokentällä. Meitä oli muutama bussillinen”, hän muistelee.

KULTAHELI

Lammin Likka sydämeltään,
keihäsvaltti kämmenellään.
Siinä koko Helin kuva
vähitellen muotoutuva.

Atlantaan kun lähti Heli,
kuntonsa hän viimeisteli.
Mailla tutun Untulan
sai hän kunnon tuntuman.

Auburnissa hiljallensa
hioi taidot kohdallensa.
Taitavasti Lammin Heli
medioilta piileskeli.

Itse tiesi heittotaidon.
Mustaleiman juustomaidon
ehkä myöskin Lammin sahdin
kera loi hän heittomahdin.

Vihdoin koitti näyttöpäivä,
salaisuutta ilmi häivä.
Kerran vain kun Heli heitti
loppukisaan, mutta peitti

todellisen keihäskunnon
kera hyvän itsetunnon.
Pieni piiri myhäeli.
Paineet muille eli Heli.

Loppukisaan Helin teot
neuvoi taitavasti Leo.
Älä hyvää nurmen pintaa
heti revi ilman hintaa.

Tuli aika ensi heiton.
Heli keitti kärmeskeiton.
Luulot pois hän muilta otti.
Taisi tulla kunnon potti.

Tavoitteet se muilta vei.
Voittoon yllä enää ei,
myönsi McPaul ja hopeaan
jäi keihästyttö koalamaan.

Norjan tyttö kolmanneksi
putosi kun viimeiseksi
Louise heitti pikku snadin
ohi Trine Hattestadin.

Voitto tuli, ainut kulta
joukkueelta valitulta.
Hopeaa sai Jani, Marko.
Pronssiin riitti Rädyn tarmo.

Keihään kultaan asetteli
ennakoiden Lammin Heli
Ykköseksi ylti nainen
herttainen tuo kaunokainen.

Kerran kaikui Maammelaulu.
Vakavana naamataulu
seisoi Heli korokkeella
Olympian voittaneena.

Kotiin paluu sitten koitti.
Ennakot se kaikki voitti.
Heli kesti niinkuin tammi
vastassa kai koko Lammi.

Turvan piha maskin murti.
Helin tunteen esiin purki.
Ilon kyynel vuolahasti
virtas poskipäihin asti.

Koko Lammi, kotiväki
oman sankarinsa näki.
Toiveistamme täyttä totta
teki Heli ja armotta.

Heikki K. Lähde

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: