Lammin Kotiseutulehti on nyt julkaistu

Lammin Kotiseutulehti on jälleen tuttuun tapaan katsaus Lammin menneeseen vuoteen sekä historiaan. Sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat esillä paitsi historiantutkija, kotiseutuneuvos Kaisu Koskuen kirjoittamassa koosteessa myös lammilaisten koululaisten eläytymistehtävien kautta. Sen aikaista elämänmenoa kuvataan Anton Pohjosen muistelmista kertovassa jutussa sekä joulukirjeen muodossa.
Kotiseutulehden sivuilla julkaistaan piirustukset Lammin ensimmäisestä mielenterveyskuntoutujien osastosta silloisen kunnalliskodin yhteydessä. Rakennuksesta, jota sata vuotta sitten nimitettiin leppoisasti houruosastoksi. Kuvat ovat Jaakko Rautavirran kokoelmasta, ja hän on myös koonnut artikkelin tiedot.

Kuluneen vuoden tapahtumat tuovat esiin lammilaista elämänmenoa tässä ajassa. Lehden yhdeksi teemaksi nousevat niin sanotut tavalliset lammilaiset. Lehteen on haastateltu tänä vuonna yhteensä sata vuotta täyttäneitä Meri ja Jari Laaksoa, jotka ovat kumpikin syntyperäisiä lammilaisia. Lehdessä on myös kerrottu mitä on olla pohjalaisena Hämeessä. Kertojina ovat yli 60 vuotta Hämeessä asuneet Sirpa Kanerva ja Impi Pihlajamäki.

Kotiseutulehti kurkistaa yläkoululaisten arkeen kirjaston kainalossa, luo katsauksen yritysten elämänmenoon ja lammilaisittain merkittäviin asioihin ja tapahtumiin valinnanvapaudesta Suomen parhaan oluen valmistajaan. Lammin Kotiseutulehden järjestämät tapahtumat Larin-Kyöstin runoilta ja ARS Peltolehto -kesänäyttely ovat myös vahvasti esillä. Lohdutuksena niille, jotka eivät pääseet osallistumaan runoiltaan julkaistaan professori Juhani Niemen kirjoitus Larin-Kyöstin Lammi-yhteyksistä ja Lammin murteella kirjoittamista runoista.

Lammin Kotiseutulehden toimituskunta iloitsee lehden uudesta ulkoasusta, jonka on suunnitellut ja toteuttanut lammilainen graafikko Maarit Vuoritie. Paperisen lehden lisäksi kannattaa tutustua Lammin Kotiseutulehden nettisivuihin, sillä osa lehden sisällöistä on luettavissa kokonaisuudessaan nettisivuilla. Esimerkiksi Pirjo Sandeliuksen kirjoittama ansiokas Lammin kirkonkylän työväentalon historiikki sekä Jouni Lehtosen juhlapuhe MTK Lammi-Tuuloksen 100-vuotisjuhlassa löytyvät nettisivuilta. Samalla voi myös käydä Lammi-galleriasta katsomassa kuvakoosteen elokuussa vietetyn Lammi-viikon tapahtumista.Lammin Kotiseutulehti on 76-sivuinen, sen painos on 700 kappaletta ja se on painettu Turengissa Kirjapaino Jaarlissa. Julkaisija on Lammi-Seura ry.

Toimituskunta myy lehteä julkaisuhetken jälkeen Lammin Kopilla Lammin joulunavauksessa, seuraavana päivänä lauantaina Lammin S-marketin aulassa klo 10 alkaen ja ma 3. ja ti 4. päivä klo 12 alkaen Lammin kirjastolla. Myyntipisteistä lehteä voi ostaa maanantaista 3.12. alkaen. Myyntipisteet ovat Lammin Säästökarit, Lammin Säästöpankki, POP Pankki Lammin Osuuspankki ja Porkkalan kartanon Kukkakulma sekä Lammin kirjasto-palvelupiste. Lehteä on myynnissä myös Lammin joulumyyjäisissä 16.12. Lammi-Seuran osastolla.

Kotiseutulehden voi myös tilata kotiin. Lähetä osoitetietosi ja haluamasi kappalemäärä lehden sähköpostiin, osoitteeseen lammin.kotiseutulehti (@) gmail.com (ilman sulkumerkkejä @-merkin ympärillä). Lähetämme lehden ja maksutiedot sinulle. Lammin kotiseutulehden hinta on 10 €, lisäämme 6 € postikuluja laskuun. Voit myös maksaa lehdet ja postikulut suoraan pankkitilillemme, kirjoita osoitteesi viestiksi. Jos maksat suoraan tilillemme, saat lehden nopeammin, jos lähetät osoitetietosi ja tiedot maksutapahtumasta sähköpostiosoitteeseemme. Osoitteen ja tilinumeron löydät myös Yhteystiedoista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: