Jouni Lehtosen juhlapuhe MTK Lammi-Tuulos 100-vuotisjuhlassa

Katkelma Puntilan isännän Hämeenmaan ylistyksestä:

…maaperä on siellä niin lihavaa, että sinne kun laskee lehmät apilaan, niin kolmasti päivässä saat lypsää, ja korsi kasvaa leukaan asti kahlesti kesässä.

Arvoisat juhlavieraat, näillä Johannes Puntilan sanoilla haluan tervehtiä juhlivaa maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestöä ja ennen kaikkea teitä arvoisat Hauhon, Lammin ja Tuuloksen viljelijät kumppaneineen.

Puntilan isännän esikuva on hauholainen 1871 syntynyt maanviljelijä ja isäntä Robert Juntula, Juntulan Roope. Hän viljeli tilaansa Hauhon Miehoilassa. Hän oli periaatteellinen ja perusteellinen mies, perusteellinen myös silloin kun oli juhlan aika.

Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti -näytelmässä on myös eloisa kuvaus siitä, kuinka kieltolain aikana Puntila haluaa saada laillista viinaa, sillä muu ei häneltä menisi kurkusta alas.

Onneksi Puntilassa on yhdeksänkymmentä lypsävää sillä, kun isäntä kertoo eläintohtorille, että nyt niissä kaikissa on ankara tulirokko ja hänen on heti saatava laillista pirtua niiden sairastaman tulirokon hoitamiseen, niin johan eläintohtori moisen taudin edessä heltyy reseptin kirjoittamaan.

Eläintohtorin epäillessä taudinmääritystä, Puntilan pontevan todistuksen mukaan tauti on juuri tulirokkoa, siitä oireena lehmillä on kyljissään ruskeita laikkuja ja toisilla taas mustia.

Kuka tai ketkä sitten ovat tämän hienon hämäläisen näytelmän ja Hämeenmaan ylistyksen, enkä puhu nyt osuuskaupasta, takana.

Hauholaisen Wuolijoen rusthollin pojan Sulo Wuolijoen kanssa 1908 avioitunut sittemmin näytelmäkirjailijaksi ryhtynyt liikenainen Hella Wuolijoki majoitti luokseen 1940 saksalaisen kirjailijan Bertolt Brechtin, joka oli joutunut lähtemään maanpakoon kotimaastaan.

Hella Wuolijoki kertoi Brechtille tästä Juntulan Roopesta, entisen miehensä serkusta ja tämän seikkailuista muun muassa laillisen viinan etsinnässä. Näin nämä kaksi ulkopuolista, virolaissyntyinen Hella Wuolijoki ja saksalainen Brecht, yhdessä kirjoittivat saksaksi näytelmän Herr Puntila und sein knecht Matti. Näytelmä suomennettiin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -nimiseksi.

Tässä kävi kuten usein, että tarvitaan joku ulkopuolinen näkemään se kaikki kauneus ja arvo, mikä ympärillämme täällä Hämeen sydänmailla on. Itse emme sitä aina huomaa tai osaa arvostaa, ellei joku toinen sitä meille kehu. Mutta sittenkin toteamme, ettei tehlä tästä ny numeroo.

Hella Wuolijoen tunnetuimmat näytelmät, viiden Niskavuori-näytelmän sarja, ovat hämäläisen maaseudun ja agraariyhteisön tarkkanäköistä kuvausta.

Hella Wuolijoki ei kuitenkaan ollut maatalouden kuvaajana ulkopuolinen, asioista tietämätön. Vaan hyvin perillä ja perehtynyt.

Hän hankki omistukseensa 1920 Iitin Lyöttilän kylästä Marlebeckin kartanon, jota ryhtyi 1920-luvulla kehittämään pitäjän mallitilaksi kuin Heta ja Akusti Muumäen rappiotilaa Niskavuoren Heta -näytelmässä.

Raivauksen jälkeen peltoa oli kaikkiaan 150 hehtaaria ja vuonna 1929 rakennutettiin uusi navetta 72 lehmälle. Kantakirjakarja oli ayshire-rotuista. Tilan kokonaispinta-ala oli 450 hehtaaria.

Marlebeckin kunnostamiseen saatiin rahaa 1920-luvulla sahabisneksistä Karjalan alueella, jossa Hellalla oli Carelia Timber -saha ja myöhemmin Aunuksen puuliike. Kunnes 1930-luvun lama kaatoi bisnekset ja Hella Wuolijoki ryhtyi kirjailijaksi ja menestyi.

Mutta vielä Hellan viljelyksiin. Puutarhaviljely kiinnosti häntä myös. Ja hän oli suurten linjojen nainen. Kaikki mitä tehtiin, tehtiin isosti. Puutarha käsitti kaikkiaan noin 5 hehtaaria, vadelmia toista hehtaaria, mansikoita ja avomaankurkkuja. Ja joiden kasvua emäntä valvoi ja vahti tarkoin.

Niskavuori-elokuvien ja -näytelmien välityksellä moni nykypolven edustaja saa maalaisromanttisen kuvauksen entisajan elämästä maaseudulla. Niskavuorinäytelmät kattavat ajanjakson alkaen 1880-luvun suomalaisuusaatteesta, 1800-luvun lopun metsärahoista, sortovallan kautta kapinan aikaan ja siitä torpparien vapautumiseen, 1920-voimakkaaseen yhteiskunnan kehitykseen kohti 1930-luvun lamaa ja toista maailmansotaa. Sota-aika koettelee niin Niskavuorta kuin koko itsenäistä Suomea. Isäntä Aarne Niskavuori kaatuu rintamalla. Naiset pitävät talon pystyssä, niin kuin monesti ennenkin. Näytelmäsarjan päätös kysyykin Entäs nyt, Niskavuori?

Mitä tapahtuu Niskavuoren rusthollille sodan jälkeisessä maailmassa ja jälleen rakennuksen jaloissa. Kaikki haluavat Niskavuorelta vain rahaa ja vanha emäntä haluaa säilyttää talon entisen mahdin. Tuleeko Paavo Niskavuoresta pienviljelijä Niskavuori tilan pilkkoutuessa vai pystytäänkö sukutila säilyttämään.

Tosielämän Niskavuoria on lukuisia, sukutiloja, joiden tarinasta saisi menestysnäytelmän. Ja mielenkiintoista olisi tietää millaisen sukusaagan jatkon Hella Wuolijoki kirjoittaisi nyky-Suomeen ja Hämeeseen 2000-luvulla?

Tuohon Niskavuorelaiseen aikaan kiinnittyy vahvasti myös maataloutemme historia ja kehitys sekä tänään juhlimamme MTK:n, jonka historia on itsenäisen Suomen historiaa. Maa- ja metsätalouden historia ulottuu tietysti paljon pitemmälle, mutta kehitys siksi mitä maatalous ja mitä metsätalous Suomessa tänä päivänä ovat, on ollut kehitystä noista niskavuorelaisista ajoista tähän päivään.

Vuonna 1917 olosuhteet maassamme kärjistyivät pisteeseen, jossa pitkäaikainen pyrkimys talouspoliittisen etujärjestön luomiseen vihdoinkin toteutui.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1914 alkoi näkyä hämäläisten arjessa vasta viiveellä. Työttömyys kasvoi ja päätetiin järjestää hätäaputöitä. Työtä löytyi metsänperkauksesta ja halonhakkuusta. Teiden varsille teetettiin kivisiä kilometripylväitä, ja uusia teitä rakennettiin.

Vuonna 1915 alkoi näkyä viljan tuonnin väheneminen ja pian loppuminen Venäjältä. Tilattoman väestön keskuudessa oli puutetta ruokaviljasta. Myös viljan hinta nousi markkinoilla.

Kesän 1917 maataloustyöväestön tyytymättömyys oloihinsa kärjistyi maatalouslakoiksi, jotka pahensivat elintarvikepulaa entisestään. Esimerkiksi Hauholla maataloustyöväki meni lakkoon 17.7.1917, juuri parhaaseen heinänkorjuuaikaan. Vaatimuksena oli 8 tunnin työpäivä sekä muun muassa puolentoista tunnin ruokatunti ja palkan korotus.

Tämä kehitys voimisti elintarvikepulaa ja hinnat kohosivat. Maitoa, voita ja juustoa ryhdyttiin säännöstelemään ostokortein. Maailmansodan pitkittyessä alkoivat karjan, hevosten ja viljan pakko-otot Venäjän sotaväen tarpeisiin. Mustanpörssin kauppa alkoi rehottaa.

Kaikki tämä oli omiaan lisäämään eri osapuolten välien kireyttä. Lehdissä, tuon ajan sosiaalisessa mediassa, alkoi näkyä vihapuhetta. Työväen lehdissä haukuttiin toisinaan suorasukaisesti molempia osapuolia. Ainakin hauholaiset saivat osansa, kuten eräässä työväenlehdessä ollut kirjoitus osoittaa:

”Henkisesti heikoimpia seutuja Etelä-Hämeessä, ellei koko maassa on Hauho. Yhdistyksiä on paljon ja viimeisten 10 vuoden aikana pitäjä on ollut laajan valistustyön kohteena. Harvalla paikkakunnalla on saatu niin paljon nauttia puhujista ja luento- ja harjoituskursseista. Siitä huolimatta Hauhon nuoriso on villiintynyttä, raivoavaa, karjuvaa, alituisessa tanssihumalassa olevaa sakilaista väkeä, jollaista vain Polynesian ihmissyöjien parissa luulisi löytyvän ja jonka ainoana intohimona on rivous, tanssit ja tappelut.”

Kovaa kritiikkiä siis omille ja vastapuolikin sai samassa kirjoituksessa osansa: ”Tilallisluokka meidän maassamme on tunnetusti tyhmempää kuin mikä muu kansanaines ja heidän nuorisonsa väkeä, josta laatusana pöllömäinen on aivan liian lievä.”

Vuonna 1917 alkoi Suomessa yhteiskunnallinen liikehdintä kasvaa Venäjän helmikuun vallankumouksesta. Keväästä alkaen tapahtumat vyöryivät vastustamattomasti omalla painollaan kohden vuoden 1918 dramaattisia ratkaisuja.

Eduskunnan antama itsenäisyysjulistus joulukuun alussa ei juuri hämäläisiä hetkauttanut. Hämeen Sanomissa oli pieni yhden palstan uutinen aiheesta. Itsenäisyyteen ei uskottu. Suomen kansan oli vielä lunastettava maamme itsenäisyys.

Yksi kehityskulku oli itsenäisten maatilojen määrän huomattava lisääntyminen. Sitä lisäsi torppien itsenäistyminen 1920-luvun alussa, jonka myötä esimerkiksi Lammille tuli yli 400 uutta tilaa. Toinen huomattava tilojen lukumäärän kasvattaja oli siirtoväen asuttaminen, jolloin esimerkiksi Lammille muodostettiin 164 uutta tilaa. Tilojen lukumäärä kasvoi, mutta keskipinta-ala pieneni. Syntyi pientilavaltainen Suomi, joka on vaikuttanut maatalouden ja maaseudun kehitykseen meidän päiviimme asti.

Näihin epävakaisiin oloihin 100 vuotta sitten perustetiin Maataloustuottajain Keskusliitto (MTK), järjestö perustettiin maanviljelijöiden suuressa helluntaikokouksessa 28.-29.5.1917 Helsingissä.

Vuoden 1992 sääntöuudistuksessa haluttiin korostaa metsäasioiden merkitystä järjestössä, jolloin nimi muutettiin Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitoksi.

Helluntaikokouksessa 1917 päätettiin, että työnantajajärjestön asemesta oli perustettava vapaa kaikkia maataloustuottajia yhdistävä maatalouspoliittinen järjestö, johon tulisivat kuulumaan myös omaa työtään tekevät viljelijät sekä maata omistamaton maatalousväestö.

Muodollinen perustaminen tapahtui, kun piiriliittojen edustajat kokoontuivat Helsinkiin 18.syyskuuta 1917. Kokouksessa hyväksyttiin järjestölle säännöt, joiden mukaan tuottajajärjestön tuli “valvoa maataloustuottajain etuja yhteiskuntataloudellisella ja kunnallisella alalla, sovitella maataloudessa sattuvia työriitoja sekä edistää sellaisten parannusten aikaansaamista maataloustyöväen oloihin, että se tuntee elinehtonsa turvatuksi ja viihtyy ammatissaan”.

”Tuntee elinehtonsa turvatuksi ja viihtyy ammatissaan”. Tänä satavuotisjuhlavuonna – niin itsenäisen Suomen kuin MTK:nkin – tuntuu, että tuo tehtävä on ensi sijainen ja edelleen ajankohtainen. Viljelijöiden tulee tuntea elinehtonsa turvatuksi ja viihtyä ammatissaan.

Vuosi 2017 ei ole ollut suotuisa. Te arvoisat viljelijät, jos ketkä sen tiedätte, ja sitä ei ole tässä juhlaillassa tarpeen kerrata millaisten sääolojen armoilla maataloustuottajat ovat kuluneena satokautena työtään tehneet, millaisten taloudellisten paineiden puristuksessa ja millaisen sääntelyn ja turhan byrokratian pyörityksessä.

Mutta miten selvitä vaikeiden aikojen yli? En tiedä voiko sanoa, että onneksi, mutta kuitenkin, emme ole ensi kertaa kohtaamassa vaikeuksia. Kuten järjestön synnyttämisen aikaan vuonna 1917. Maatalouslakot, suuri elintarvikepula, yhteiskunnallinen levottomuus, kansan kokema kurjuus ja hätä, jotka johtivat aseelliseen yhteenottoon keväällä 1918. Mutta siitäkin selvittiin ja itsenäisyys lunastettiin.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden lyhyt ja ytimekäs teema on YHDESSÄ. Se on viisas ja hyvä valinta. Tuohon yhteen sanaan kiteytyy kaikki se suomalaisten kokemien koettelemusten lääke. Selviäminen itsenäisyyden alkutaipaleella vaatii kansan eheytymistä. Vuonna 1939 kävimme kansana yhdessä ylivoimaiselta vaikuttanutta vihollista vastaan. Viisi vuotta kansamme taisteli yhdessä säilyttääkseen vapautensa.

Yhdessä Suomesta rakennettiin vauras hyvinvointivaltio sotien jälkeen. Maaseudulla ja maataloudella on ollut keskeinen sija suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Maatalous on ravinnut kasvavan kansan ja metsätaloudesta ammentava metsäteollisuus on ollut yksi kantavista voimistamme.

Yhdessä tekemistä ja yhtenäisyyttä on toki koeteltu ja on jouduttu tekemään kipeitäkin ratkaisuja ja päätöksiä. Mutta ihminen on ihmeellinen olento. Vaikeuksia ja uusia haasteita kohdatessaan se sopeutuu ja löytää tekemiselleen uuden mallin ja suunnan.

Tänä katovuonnakin viljelijöiden tulee hakea tukea toisista. Yksin emme jaksa, mutta yhdessä voimme jakaa taakkaamme. Keskustellessa toisen kanssa saattaa saada uuden näkökulman asioihin, oppii ajattelemaan asioista uudella tavalla, löytää ratkaisuja. Keskustella kannattaa yhdessä puolison kanssa, naapurin, kyläyhteisön, harrastuspiirin kanssa – MTK:n sählyvuorolla tai hirvimetsällä nuotiokahvilla.

Keskustella kannattaa ja selviämiskeinoja miettiä yhdessä paikallisten maa- ja metsätaloustuottajien, paikallisen MTK:n yhdistyksen väen kanssa.

Näin voimme nähdä, että emme ole yksin. Mutta huolta täytyy kantaa ja taakkaa jakaa myös niiden kanssa, jotka eivät enää jaksa lähteä liikkeelle ja etsiä apua. Tähän huoleen täytyy löytyä lääke myös valtiovallan taholta.

Hyvä juhlayleisö, tänään on kaikesta huolimatta juhlan aika. Ja juhlan ajankohta on huolella valittu, agraariyhteisön perinteitä kunnioittava, kekrin aika. Se ulottuu Mikkelinpäivästä Pyhäinpäivään eli syyskuun lopulta marraskuun alkuun.

Kuten Tuuloksesta vuonna 1936 ylös merkitty sananparsi sanoo Mikkelinpäivästä: ”Mikosta muijat pirttiin ja nauriit kuoppaan”. Naiset siirtyivät syyskuun lopussa sisätöihin ja viimeinen sato korjattiin talteen. Nykypäivänä vanhan kansan sananparret ja ennustukset eivät aina toteudu. Naisia ei enää sovi pirttiin patistaa.

Suomalaisten vuosi vaihtui perinteisesti syksyisenä kekrinä, jota vietettiin vastakorjatun sadon täyttäessä laarit ja vatsat. Alun perin kyse lienee ollut liikkuvasta juhlasta, jolla ei ollut tarkalleen määrättyä päivää, vaan jokainen talo juhlisti sadonkorjuun päättymistä omien töidensä tahdissa. Myöhemmin 1800-luvulla kekri liitettiin kuitenkin yhteen kristillisen pyhäinpäivän kanssa, ja maanviljelykseen liittyvät perinteet saivat seurakseen uusia kristinuskosta peräisin olevia merkityksiä.

Kekri liittyy luonteeltaan kiinteästi maanviljelykseen ja satovuoteen. Kekri oli maalaisyhteisön tärkein, jouluakin tärkeämpi juhla, mitä kuvastaa muun muassa sanonta: “Herrain joulu, talonpojan kekri.” Joulua vietettiin siis herrojen parissa kaupungissa, kun taas maalaiset nostivat kekrin merkittävimmäksi juhlaksi. Monet kekriin liittyvistä tavoista siirtyivät myöhemmin jouluun uuden juhlan viedessä vähitellen kekriltä sen perinteisen aseman.

Kekriin on liittynyt esi-isien muistaminen. Ajateltiin, että kekrin aikaan esi-isät ovat liikkeellä tarkastamassa, onko kotitila pidetty kunnossa. Heille saatettiin kekrinä kattaa pöytä ja lämmittää sauna, koska uskottiin tyytyväisten esi-isien suojelevan maitaan.

Kun sato oli korjattu ja varastoitu, jyvät laarissa, nauriit kuopassa, karja tuotu laitumilta kotiin ja syysteurastukset tehty, koitti viimein kekri. Kekri oli luonteva aika myös maatalouden työntekijöiden vuosilomalle.

Kekrinä syötiin paljon lihaa, jotta karja kasvaisi, ja juotiin paljon olutta, jotta ohra kasvaisi. Joten eiköhän ensi vuoden kasvu ja sato ole turvatut, mikäli se meistä ja tästä juhlaillastamme riippuu.

Arvoisa juhlayleisö,

On hyvä tuntea historiansa, oppia siitä ja rakentaa sen varaan. Mutta Suomen, maaseudun ja järjestömme on katsottava myös tulevaisuuteen. Siellä odottavat uudet haasteet, mutta myös uudet mahdollisuudet.

Vuonna 2017 satavuotiaan MTK:n edunvalvontatyö on laaja-alaista. Maatalous- ja metsäpolitiikan lisäksi järjestö pyrkii edistämään yrittämisen edellytyksiä maaseudulla. Nykyisin myös ympäristönsuojeluun on myötävaikutettu aktiivisesti niin maa- kuin metsätaloudessa. Uusiksi vaikuttamisen kohteiksi ovat nousseet myös kuluttajat ja suomalaisen ruokakulttuurin edistäminen. Tänäkin iltana ruokapöytään on katettu maukasta lähiruokaa, jonka voimme jäljittää tilan ja lähes pellon tarkkuudella ja makuelämysten tuottajilla on kasvot.

Mutta yksikään keskusjärjestön ponnistelu ei kanna hedelmää, ellei järjestöllä ole vahva perusta. Sen paikallisyhdistykset ja sen jäsenet.

Onnittelen teitä MTK Hauhon ja MTK Lammi-Tuuloksen väki, niin te järjestön veteraanit kuin uusi polvi. Onnittelen ja ihmettelen, että kaiken tämän kiireen ja puristuksen keskellä jaksatte uhrata aikaanne ja tarmoanne yhdessä tekemiseen, yhteisten asioiden puolesta toimimiseen.

Älkää milloinkaan lakatko, älkää milloinkaan lakatko uskomasta suomalaiseen maaseutuun, maatalouteen sekä metsätalouteen, sillä Eino Leinon sanoin, missä tuo taistelu päättyy, lakkaa elämä. Kaikki kuolee, kangistuu, myrkyttyy ja mätänee.

Arvoista kuulijat, onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja sen kansalle. Onnea satavuotiaalle MTK:lle, maaseudulle ja sen asukkaille!

Loppulauseeksi sopii Niskavuoren vanhan emännän sanat: Onni on, kun kaura ja nurmiheinä kasvavat niin, että korviin kohisee.

Jouni Lehtonen
Juhlapuheen pitäjä on Hämeen Yrittäjien viestintäpäällikkö ja hauholainen kulttuurivaikuttaja.

Kuvatieto: Kuvassa Jouni Lehtonen Lammin Yrittäjien Yrittäjäjuhlassa vuonna 2017. Kuva: Susanna Mattila

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: